
Täältä löydät Joutsenmerkin kestokassi -kilpailun satoa. Kilpailutyön kuvan yhteydessä näet myös työn lähettäjän perustelut kassin ympäristöhyödyllisyydestä. Kilpailu on päättynyt, joten töitä ei enää voi äänestää. Löydät voittajatyöt etusivulta.
Kilpailuehdotuksen nimi: "Yhdessä tai erikseen"
Ehdotukseeni kuuluu kaksi kassia, joista isompi mahtuu tyhjänä pienemmän sisään. Iso solmitaan käytetyistä paalinaruista ja sangat vahvistetaan ja pyöristetään pätkällä muoviletkua, sekin kierrätettyä. Pieni ommellaan vanhojen farkkujen lahkeista. Toiselle puolelle ommellaan tasku, toiselle nyöri. Nyöriin kiinnitetään henkselinipsu, johon voi laittaa ostoslistan tai talvella käsineet kaupassa käynnin ajaksi. Nyöriin voi ripustaa myös poletin, heijastimen tai vaikka maskotteja. Tavarat eivät pääse liukumaan päällekkäin, kun nyöri on ommeltu kiinni muutaman sentin välein.
Kassin hihnat saa kahdella tavalla eli normaalin olkahihnan tavoin tai niin, että pikkukassi ripustetaan ison kassin yläreunaan tai sankoihin ja siihen voi laittaa pienet ostokset, joiden pelkää putoavan narukassista läpi. Pikkukassia voi käyttää myös yksinään käsilaukkuna. Kassin sisällä on koko sivun kokoinen vetoketjutasku, tarralla suljettu kännykkätasku ja lukollinen avainnauha. Kassin suu suljetaan pätkällä farkkujen vyötärönauhaa.
Piirros ei ole kovin korkeatasoinen, mutta toivottavasti idea selviää.
![]()
![]()
![]()
![]()